keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Pärekatto ja punaiset seinät

Tuntuu kovin hitaasti etenevän Eemelin tupa.
Paljas tupa sai kuitenkin jokin aika sitten hieman punamultaa pintaan ja tervatun pärekaton. Katto onnistui ihan kivasti, mitä nyt muutamasta kohdasta hieman näkyy huomaamattomaksi kuivavaa liimaa. Päreet on tehty melko ohuesta balsasta, jonka olen maalannut pala kerrallaan tummaksi.


Mökin maalasin punaiseksi, mutten ole kovinkaan tyytyväinen lopputulokseen. Minusta mökki näyttää hieman liian kirkkaan punaiselta. Suunnitelmana on yrittää hioa pintaa kevyesti hiekkapaperilla, jos se auttaisi saamaan väristä hieman luonnollisemman. Sen jälkeen seiniin saakin askarrella rimat.


Pitkään pyörittelin ja mittailin Minimaailman ikkunamalleja, ja lopulta päädyin tilaamaan muutaman eri kokoisen ikkunan, jotka nyt sitten kuitenkin ovat väärän kokoiset. Pitäisi siis sahata ne pienemmiksi, ennen kuin pääsee asentamaan paikoilleen.


Tarkoituksena olisi siis pistää tuo isoin ikkuna puoliksi ja myös keskikokoisesta ikkunasta poistaa yksi ruuturivi. Pienet ikkunat on tarkoitus laittaa vintin päätyihin.

Tarkkaavaisimmat varmaan huomasivatkin, että Eemelikin on ihan pian "syntymässä". Rautalanka ja massa on jo hankittuna! :)

The roof is made of balsa wood. I cut small pieces from larger sheet and painted them gray/black one by one. The colour of the cottage is little too red, maybe I have to do something about it later.

1 kommentti:

  1. hienolta näyttää eemelin tupa, katto on napakymppi ja seinistäkin varmaan tulee ihan jees, eemelin ensi esiintymistä odotetaan

    VastaaPoista