maanantai 30. elokuuta 2010

Eteinen

Eemeli on rakentamisen ohessa nauttinut lämpimästä ja aurinkoisesta kesästä, jonka vuoksi kirjoittaminen rakentamisen edistymisestä on hieman jäänyt. Mutta nyt asiaan!

Sateisempina päivinä tuli nikkaroitua tuvan eteiseen hirsiseinät ja aloitettua pöntöuunin teko. Uunikin on jo maalattu, mutta siitä ei valitettavasti ole vielä kuvaa. Onneksi eteishuone ei ole tuota isompi, sillä noiden hirsien tekeminen oli kyllä aika tuskaista, ja isomman tilan vuoraaminen olisi varmasti jäänyt kesken. Hirret on askarreltu Bilteman sytytystikuista, jotka olivat oikein hyvän kokoisia. Mielestäni lopputulos on aika onnistunut:
Pönttöuunin aihiona on vanha muovilieriö, jota hieman lyhennettiin sopivaksi. Uunin muodot tein pahvista. Laitan kuvan valmiista uunista, kunhan saan uuniluukut liimattua paikoilleen.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Puuhella

Eemelin naapuri kävi muuraamassa hienon puuhellan Eemelin tuvan nurkkaan. Kyllä nyt kelpaa keitellä kaffetta uudella hellalla.



Hella on tehty PartyLiten kynttilärasiasta maalaamalla, ovet ja uunin levy ovat balsaa. Ohuesta kuparilevystä syntyi hyvä kipinäsuoja lattialle uunin eteen.

Eemelis neighbour masoned a nice stove to Eemelis cottage. Originally it's made of a small box of candles.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Tapetointia ja maalausta

Eemelistä ei tullut, ulkonäöstään huolimatta, saarnasmiestä maallisten nautintojen vuoksi. Huoletonta poikamiehen elämää viettävälle Eemelille onkin tainnut jäädä viimeaikoina hieman lyhyempi tai pidempi putki päälle, minkä vuoksi remontointikaan ei oikein ole edennyt. Nyt Eemeli kuitenkin päätti ryhdistäytyä ja raitistua, minkä seurauksena remonttiurakkakin on edennyt.

Yläkerran vinttitila on tehokkaasti vuorattu kylmää vastaan ajan sanomalehdillä (alunperin 30-luvulta), ja lattiakin tuli samalla hiottua roiskuneiden liistereiden takia.


Pitkällisen pohdinnan jälkeen Eemeli päättyi laittamaan alakerran tupaan tapetin ja puolipaneelin, joka tosin on vielä hieman vaiheessa, tai oikeammin puolipaneelikin on maalattuna ulkokatoksessa. Tupaan löytyi pitkällisen etsinnän jälkeen oikein viihtyisä vihertävän sävyinen tapetti, joka kuitenkaan kukkakuvioineen ei ole liian romanttinen yksinäisen poikamiehen makuun.


Eemeli has done some wallpapering and painting. The walls of the attic are lined with some quite old newspapers from the 1930s. Eemeli also found a nice green coloured wallpaper for downstairs which luckily isn't too romantic. Eemeli is a bachelor after all.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Tuholaisia liikkeellä

Eemelin palatessa tupansa rakennustyömaalle huomasi hän kauhukseen, että tuvalla oli joku käynyt vierailulla. Eikä ollut ollut mikään vieraanvarainen vieras. Niin oli kaikki ikkunalistat ja laudoitukseen varatut balsat laitettu pieniksi päreiksi.



Onko tupa joutunut huligaanijoukon tihutöiden kohteeksi? Vai onko asialla ollut viikonloppua viettänyt saaren nuorisoporukka? Vai mikä selittää tällaisen tuhon?

Eemelin naapurien havaintojen mukaan tuvalta on kuulunut kovaa ärinää ja ryskettä. Asialla on siis täytynyt olla kaamea suohirviö, joka tarinan mukaan asuu läheisellä suolla. Onkohan sama hirviö käynyt aiemminkin tuhoamassa Eemelin tuvan pärekattoa?



The great swamp moster from a nearby bog has been seen at Eemelis cottage. Devestation was large, allmost all windowframes and building materials were destroyed.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Taloprojekti etenee

Vihdoin sain väkerrettyä tupaan oven, johan oli tuuletettukin tarpeeksi. Netistä löysin kuvan vanhasta punaisesta hirsituvasta, jossa oli pirteän keltainen ovi. Ei kauaa tarvinnut miettiä Eemelin tuvan oven väriä. Ostin pienet saranat oveen, ja ensikerralla käytän kyllä sellaisia isoja ihmissormille tarkoitettuja osia. 2 mm pitkät naulat on kiva saada pienen pieneen saranaan. Pinsetitkin kun tuntuivat olevan liian isot!


Ulkolaudoituksen rimat puuttuvat vielä, samoin päätylistat ja poikkilistat. Sisätiloihin pitää vetää vielä "sähköt", jotta Eemeli saa öljylampun ja kynttilät palamaan. Valaistuksen jälkeen pääsenkin sisätilojen kimppuun.

I found from the internet a picture of an old house with a yellow door. So, I painted the door of Eemelis cottage yellow.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kalastaja-Eemeli

TA DA DAA!



Ja ehostuksen jälkeen


Vielä Eemelin pitää saada hieman lihaa luidensa ympärille...

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Pärekatto ja punaiset seinät

Tuntuu kovin hitaasti etenevän Eemelin tupa.
Paljas tupa sai kuitenkin jokin aika sitten hieman punamultaa pintaan ja tervatun pärekaton. Katto onnistui ihan kivasti, mitä nyt muutamasta kohdasta hieman näkyy huomaamattomaksi kuivavaa liimaa. Päreet on tehty melko ohuesta balsasta, jonka olen maalannut pala kerrallaan tummaksi.


Mökin maalasin punaiseksi, mutten ole kovinkaan tyytyväinen lopputulokseen. Minusta mökki näyttää hieman liian kirkkaan punaiselta. Suunnitelmana on yrittää hioa pintaa kevyesti hiekkapaperilla, jos se auttaisi saamaan väristä hieman luonnollisemman. Sen jälkeen seiniin saakin askarrella rimat.


Pitkään pyörittelin ja mittailin Minimaailman ikkunamalleja, ja lopulta päädyin tilaamaan muutaman eri kokoisen ikkunan, jotka nyt sitten kuitenkin ovat väärän kokoiset. Pitäisi siis sahata ne pienemmiksi, ennen kuin pääsee asentamaan paikoilleen.


Tarkoituksena olisi siis pistää tuo isoin ikkuna puoliksi ja myös keskikokoisesta ikkunasta poistaa yksi ruuturivi. Pienet ikkunat on tarkoitus laittaa vintin päätyihin.

Tarkkaavaisimmat varmaan huomasivatkin, että Eemelikin on ihan pian "syntymässä". Rautalanka ja massa on jo hankittuna! :)

The roof is made of balsa wood. I cut small pieces from larger sheet and painted them gray/black one by one. The colour of the cottage is little too red, maybe I have to do something about it later.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Tuvan runko on valmis!

Koska näytti siltä, että viinilaatikoita saa odottaa vaikka kuinka kauan, päätti käsistään näppärä isäni kasata (vielä olemassa olemattomalle) Eemelille tuvan.
Oviaukot on jo puoliksi sahattu, ja ikkunat pitäisi vielä tilata.



Tupaan kuuluu pieni eteinen ja varsinainen tupa sekä vinttitila. Etuseinä koostuu siis kahdesta aukeavasta "ovesta". Myös katto aukeaa.



Tuvan pituus on 48 cm, syvyys 30 cm ja kokonaiskorkeus 45cm.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Talon runko tilauksessa

Sain vihdoin Alkossa asioidessani kysyttyä puisia viinilaatikoita askartelukäyttöön. Oikein iloinen miesmyyjä kertoi ainakin joidenkin italialaisten viinien sekä laadukkaampien viinien saapuvan puisissa laatikoissa. Kuulemma laatikoilla on kova kysyntä ja heillä on jonotuslista ko. laatikoille. Ei muuta kuin nimi ja puhelinnumero listan viimeiseksi ja odottomaan soittoa siitä, kun on oma vuoro noutaa puulaatikoita. En ollut kuvitellutkaan puulaatikoilla olevan niin kova kysyntä. Hyvää palvelua Alkon puolesta, kun ilmoittavat milloin laatikot ovat noudettavissa.

Nyt on sitten Eemelin tupa "tilattu". Toivottavasti laatikoita saa useamman, muutoin Eemelin tuvan vintti ei valmistu.