lauantai 8. lokakuuta 2011
Syksy

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
Huonetaulu

Vanhan arkun sisältä löytyi Eemelin elämään sopivalla lauseella varustettu huonetaulu:
Rouwan pelko on wiisauden alku
"Ehkä siinä taitaa jotakin perää olla" tuumii Eemeli.
lauantai 25. kesäkuuta 2011
Eemelin juhannus
Vaikka ajallisesti kesäpäivä onkin pisimmillään, oli kelit Eemelin tuvalla aivan yhtä koleat kuin muuallakin. Myrskyäkin lupaili eräs kylän vanha pappa. Siihen malliin kuulemma vanhoja niveliä jo kolotti. Kyllä Eemelinkin kuluneita niveliä hieman kolotti, mutta sellaiset ne olivat muutoinkin. Olihan keli ollut sateista jo useamman päivän. Nytkin pilvet roikkuivat tummina ja aallokko löi vasten rantakalliota. Myrskyähän se selkeästi lupasi.
Kosteus alkoi jo tulla tupaan sisälle asti, joten eihän siinä muu auttanut kuin laittaa keskellä kesää hieman puita uuniin, jotta kosteus pysyisi ulkona. Eikä tuvassa kelien vuoksi mitenkään erityisen lämmintä ollut.

Lisätessään puita uuniin Eemeli kuuli kuinka tuuli ulvoi tuvan ulkopuolella. Näytti puutkin kovin heiluvan. "Kunhan eivät vain katkea"-tuumi Eemeli.

Lopulta lämpö valtasi tuvan ja Eemeli nukahti tuvan penkille kissa kainalossaan. Unissaan Eemeli viiletti pellavapäisenä pikkupoikana pussihousuissaan kylän muiden poikien kanssa tekemässä kepposia tytöille juhannustansseissa.
Hyvää juhannusta!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Päiväretki

perjantai 6. toukokuuta 2011
Kalasoppa

maanantai 2. toukokuuta 2011
Pönttöuuni
Tuvan eteisessä on perinteisen, peltisen värinen, pönttöuuni, jolla on hyvä talviaikaan lämmittää tupaa.
Yllä olevassa kuvassa on uunin runko vielä täysin raakileena. Varaston uumenista löytyi vanha purnukka, jota lyhentämällä sai hyvän kokoisen uunin aihion. Tein pahvista hieman levennystä ja raitaa pöntön kylkiin, jottei ole niin tylsä ja tasapaksu ilmestys.
Pintaan ruiskin hopeanväristä automaalia (kyllä, luit oikein), ja lopputulos näyttää mielestäni ihan hyvältä. Pönttö on sisäpuolelta vuorattu tiilipaperilla, jolloin sisusta näyttää hieman paremmalta, kun uunin luukut on auki. Luukkuihin on tehty hienot koristekoukerot, mutta tällähetkellä niistä ei ole hyvää lähikuvaa olemassa. Yritän muistaa kuvata ne paremmalla kameralla, kännyllä kun ei kovin hyvää lähikuvaa saa aikaiseksi.
Alla vielä kuva lopputuloksesta. Kyllä tällä Eemelin kelpaa lämmittää!

Eemeli is back!

Kuten kuvasta näkyy Eemeli on viimeaikoina laittanut hihat heilumaan! Tuvan ikkunoihin on laitettu vintiltä löytyneet pitsiverhot, jotka Eemelin äitivainaa oli kauniisti viikannut vanhaan arkkuun. Nurkassa olevasta kaapistosta on repsottaneet ovet korjattu, ja hyllyjen vähäisistä tavaroista pölyt pyyhitty. Kaikesta puunauksesta huolimatta isoisoisän vanhassa kaapissa näkyy ajan jälki. Samoin seinähyllylle on laitettu Eemelin isoäidin perintökahvikupit. Ne ovat sen verran hienoa porsliinia ettei niistä joka sunnuntai sovi aamukahvia juoda.

Although Eemeli has been quiet lately, he hasn't met the common fishermans "fate" (of pee and dive) or fallen through the ice while ice fishing. As you can see Eemeli has been hard at work finishing the interior of the cabin. In the pictures is also Eemeli's cat Viiru, who is the best mouse catcher in the village.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)