sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Markkinoilla


Eemeli kutsuttiin käymään kylällä markkinoilla, ja pitäähän sitä ajoittain ihmisten ilmoillakin käydä katsastamassa uusia tuulia.

 Eemelin punainen tupa pääsi paraatipaikalle sulostuttamaan markkinaväkeä ja vaikuttipa pienet vieraat olleen Eemelistä hyvin kiinnostuneita, ainakin pianon kannen päälle ilmeistyneistä lukuisista pikkuisista sormenjäljistä päätellen .


Markkinoilla oli kaikenlaisten myyntikojujen lisäksi miehillekin suunnattua ohjelmaa. Esiteltiin tekniikan viimeisimpiä uutuuksia, jos niin voi sanoa.




Päreidenkin teko sujui niin näpsäkästi ja tehokkaasti ja pääsipä Eemelikin osallistumaan tekoon. Tuvan pärekatto kun on jo ottanut jos jonkinlaisista myräköistä itseensä...


Eemelikin tykkää käyttää pellavaisia housuja, mutta eihän silti oikein mitään näistä emäntien työkaluista ymmärrä. Kovasti jotakin loukuttavat ja puuhaavat ihmeellisyyksiä.

Huh, markkinoilla oli kova vilske ja meininki. Onneksi uuvuttavan mutta ihanan aurinkoisen markkinaviikonlopun jälkeen Eemeli pääsi takaisin kotiinsa.


"Kunpa kotonakin saisi yhtä hyvää pullaa kuin markkina humussa kotiseutumuseollakin sai" ajattelee Eemeli.

Kiitos kotiseutumuseo Kaharin väelle!

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Pesukomuutti


Vintin kätköistä Eemeli löysi vanhempiensa vanhan (tai jopa vanhemmankin) pesukomuutin, jonka repsottavan oven Eemeli korjasi ja puhdisti kaikki vuosikymmenten tomut ja hiirenpapanat.



Pesukomuutin tein Nukkekoti Väinölän ohjeiden avustuksella.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Paluu peräkamarista

Aika on kiirinyt ja vuodet vierineet. Eemelin mittapuulla vuosia on kertynyt jo enemmän kuin monella muulla, joten mitä muutamasta vuodesta sinne tai tänne välittämään.


Talven taittuessa kevääseen Eemeli sai postia kaukomailta. Saapuneessa postikortissa komeili hulppea pytinki, sellainen millaista Eemeli ei olisi osannut uskoa olevan olemassakaan.  Kortissa oli myös kutsu osallistua pienen pitäjän markkinoille syksyllä. Ja niin Eemelikin on kesän lämmön muuttuessa syksyn kirpeyteen havahtunut taas rauhallisesta elostaan maailman menoon.


tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulun tunnelmaa

Voimakas talvinen tuisku tuivertaa ulkona ja sen pyörteilyssä valkoiset lumikinokset kasvavat tuvan nurkilla. Maan peittyessä valkoiseen huntuun Eemeli lisää tuvassaan koivuklapeja uuneihin. Tuvan leivinuuni hohkaa mukavan lämpimänä ja porstuan pönttöuunin tuli ritinöi mukavasti. Lieden päällä olevasta kahvipannusta nouseva kahvin aromi täyttää tuoksullaan tuvan.


Tuvan vintiltä kuuluu pientä rapinaa. Pieni harmaa hiiri näyttää tulleen tuulen tuisketta pakoon sisälle. Eemelin kotikissa katselee uteliaana korvat höröllään pienen pyörökorvan vipellystä.


Lämpimän kahvikupposen ääressä on hyvä rauhoittua ja löytää sisäinen joulumieli. Nyt saa joulu tulla Eemelinkin tupaan.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Syksy

Syksyn ja sen mukanaan tuomien myrskyjen myötä Eemeli on taas vetäytynyt mökkiinsä lämmittelemään uunien tuomaan lämpöön. Tuvan valkoisella liedellä kiehuu vesi kuparisessa pannussa, josta leviää paahteisen kahvin tuoksu ympäri tupaa Eemelin lisätessä lusikallisen kahvinpuruja veden joukkoon. Kun kahvi on kiehahtanut uudelleen, kaataa Eemeli itselleen täyden kupillisen höyryävää kahvia ja asettuu mukavasti sivustavedettävälle penkilleen kissansa kainalossaan. On aivan hiljaista.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Huonetaulu

Eemelin kesäpäivät ovat kuluneet nikkaroinnin parissa, vasaraa ja sahaa on tullut heiluteltua verstaalla ahkerasti. Vanhasta arkusta on vanha kulunut maali hiottu pois ja sudittu uutta tilalle. Vintin vanha päästävedettävä sänkykin on kokenut uuden tulemisen, kun Eemeli on hionut ja puunannut sängynpäädyt uuteen loistoon.
Vanhan arkun sisältä löytyi Eemelin elämään sopivalla lauseella varustettu huonetaulu:
Rouwan pelko on wiisauden alku

"Ehkä siinä taitaa jotakin perää olla" tuumii Eemeli.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Eemelin juhannus

Vaikka ajallisesti kesäpäivä onkin pisimmillään, oli kelit Eemelin tuvalla aivan yhtä koleat kuin muuallakin. Myrskyäkin lupaili eräs kylän vanha pappa. Siihen malliin kuulemma vanhoja niveliä jo kolotti. Kyllä Eemelinkin kuluneita niveliä hieman kolotti, mutta sellaiset ne olivat muutoinkin. Olihan keli ollut sateista jo useamman päivän. Nytkin pilvet roikkuivat tummina ja aallokko löi vasten rantakalliota. Myrskyähän se selkeästi lupasi.

Kosteus alkoi jo tulla tupaan sisälle asti, joten eihän siinä muu auttanut kuin laittaa keskellä kesää hieman puita uuniin, jotta kosteus pysyisi ulkona. Eikä tuvassa kelien vuoksi mitenkään erityisen lämmintä ollut.


Lisätessään puita uuniin Eemeli kuuli kuinka tuuli ulvoi tuvan ulkopuolella. Näytti puutkin kovin heiluvan. "Kunhan eivät vain katkea"-tuumi Eemeli.


Lopulta lämpö valtasi tuvan ja Eemeli nukahti tuvan penkille kissa kainalossaan. Unissaan Eemeli viiletti pellavapäisenä pikkupoikana pussihousuissaan kylän muiden poikien kanssa tekemässä kepposia tytöille juhannustansseissa.

Hyvää juhannusta!